Ratkaisu100teksti
aikajana_ratkaise

Marianne Heikkilä, Marttaliiton toiminnanjohtaja

“Olen tehnyt töitä muun muassa pappina, toimittajana, kouluttajana ja konsulttina. Tehtävissäni olen tarvinnut esiintymistaitoa, digiosaamista ja tiukkaa taloushallinnon osaamista. Olen ollut onnekas, sillä osaamiseni on tunnistettu, vaikkei virallista todistusta olisikaan.

Haastelähettiläiden Marianne Heikkilän ja Daniel Rahmanin, sekä Kaikkien osaaminen käyttöön -haasteen matkaa voit seurata sosiaalisessa mediassa hastageilla #osaaminenkäyttöön ja #ratkaisu100.

Kaikki eivät valitettavasti ole yhtä onnekkaita, sillä Suomi on tutkinto- ja todistuskeskeinen maa. Paperitöiden määrä korostui erityisesti viime vuonna, kun järjestimme tarvittavia sertifikaatteja ja papereita turvapaikanhakijoille. Ongelma koskee kuitenkin meitä kaikkia.

Suomen täytyy uudistaa tapaansa hyödyntää ja kehittää osaamistaan. Nuorille työntekijöille tulisi antaa vastuuta jo aikaisemmin. Työpaikkojen tehtäväkierron tulisi yleistyä, jotta oppisimme hyödyntämään koko osaamistamme ja opettelemaan jatkuvasti uutta. Kaikki osaaminen pitää hyödyntää, jotta hyvinvointiyhteiskunta säilyy ja kehittyy.”

Twitter: Marianne Heikkilä: @MarttaManna